Tilaa turvalliselle ja toimivalle huomiselle
Senaatti on Suomen valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta.
Olemme töissä Suomelle.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Vuoden lähestyessä loppuaan haluamme kiittää kaikkia yhteistyötahojamme kuluneesta vuodesta. Tänä vuonna joulukorttirahat lahjoitetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa toteuttamaan Hyvä joulumieli -keräykseen. Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Joulun #piparikiinteistöt – piparintuoksua ja kiinteistöjen taikaa
Tänä jouluna valtion kiinteistöt muuttuvat piparkakkutaloiksi, kun tekoäly tarttuu kaulimeen ja ottaa herkkureseptit haltuunsa. Tunnistatko, mitkä kiinteistöt ovat menneet pipariksi?
Senaatti-konsernin vuosi 2023
Ylsimme haastavassa taloustilanteessa hyvään suorituksen niin säästöjen, investointien kuin kiinteistökauppojen osalta. Rakennusinvestointimme asiakkaidemme toimitiloihin nousivat ennätyslukemiin, ja investointihankkeiden työmaita oli käynnissä viidennes enemmän kuin edellisvuonna. Päivitimme yhteiskuntavastuupolitiikkamme ja nostimme entistä vahvemmin esille hiilineutraalisuuden, luonnon monimuotoisuuden, hankintojen vastuullisuuden ja sosiaalisen vastuun.
Senaatin asiointipalvelu
Uudessa asiointipalvelussamme voit kirjautua sähköisiin palveluihimme, joihin sinulla on tunnukset. Käytä palveluihin kirjautumiseen Virtua tai luomaasi sähköpostitunnusta.
Tutustu myynnissä oleviin kohteisiin
Myytävien kiinteistöjen joukosta löytyy niin arvorakennuksia, kiinteistökehityskohteita kuin pienempiäkin kiinteistöjä.
Tule osaksi Senaatin innostavaa työyhteisöä
Rekrytoimme jatkuvasti parhaita osaajia sekä Senaatti-kiinteistöjen että Puolustuskiinteistöjen tehtäviin. Tutustu avoimiin paikkoihin tai jätä avoin hakemus.
Yhteinen rakennusperintömme
Parempien sisäolosuhteiden puolesta
Organisaatio
Uusimmat uutiset ja artikkelit
Kuntien kiinteistödata haltuun ja raporteille
Yksiin kansiin kootuista tilatiedoista voidaan rakentaa raportteja kuntien tilahallinnan ja -johtamisen sekä päätöksenteon tueksi. Kuntien tilatietopalveluyksikön analyytikko Jarno Kajanne valottaa, mitä nämä raportit ovat, mihin niitä käytetään ja miten kunta…
Pasilaan Suomen suurin valtion virastojen yhteinen työympäristö
Tämän hetken suunnitelmassa Pasilan virastokeskuksen yhteiseen työympäristöön tulevat sijoittumaan Verohallinto (Vero), Tilastokeskus, Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta (SAMU),…
Tilatietokäsittelijä ei pelkää Exceliä
Kuntien tilatietopalveluiden kivijalkana toimivat tiedot kuntien omistamista ja vuokraamista tiloista. Näitä tiloja on kymmeniä miljoonia bruttoneliöitä, kaikkiaan kahdeksan kertaa enemmän kuin valtiolla. Valtavaa tietomäärää perkaavat ja yhteismitallistavat kuntien tilatietopalvelujen tilatietokäsittelijät.
Onttolan esikunta-alueen kehittäminen etenee – neljä rakennusta uudistetaan
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt jatkaa Pohjois-Karjalan rajavartioston Onttolan esikunta-alueen uudistamista. Tarkoituksena on uudistaa varasto- ja…
Rovaniemen virastotalo uudistuu – osa virastotalosta muuttuu moderniksi oikeustaloksi
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteuttaa Rovaniemen keskustassa olevaan virastotaloon perusparannuksen ja laajennuksen, jonka myötä virastotalon…
Pelson vankilan alue tulossa myyntiin keväällä 2025
Myytävä alue on noin 2 500 ha ja sillä sijaitsee noin 30 rakennusta. Alue tullaan…
Kuntien tilatietopalveluille kiitosta sujuvasta yhteistyöstä ja asiakaslähtöisyydestä – asiakastyytyväisyys kipusi korkealle
Kuntien tilatietopalvelujen vuosittaisen asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan sopimuskuntien tyytyväisyys Senaatti-kiinteistöjen kuntien tilatietopalveluihin ja kuntien tilatietopalveluyksikön toimintaan on…
Senaatti-konsernin turvallisuusjohtaja Tuomas Lehmusmetsä on Vuoden turvallisuusjohtaja
Aalto EE, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Finnsecurity ry ovat valinneet Vuoden turvallisuusjohtajaksi 2024 Senaatti-konsernin turvallisuusjohtaja…
Vaaratilanne rakennustyömaalla Rissalan tukikohdassa
Puolustuskiinteistöjen rakennustyömaalla Karjalan lennoston tukikohdassa on sattunut vakava vaaratilanne keskiviikkona 27.11.2024. Tapahtumasta ei aiheutunut henkilövahinkoja,…