Svinhufvudin, Runebergin ja Sibeliuksen kotimuseoissa elää vahvasti kolmen suurmiehen puolisoiden Ellenin, Fredrikan ja Ainon henki. Nämä kolme naista olivat aikansa todellisia moniosaajia.
Sibeliuksen kotimuseon kellarissa Järvenpäässä on yhä edelleen Aino Sibeliuksen säilömiä hilloja, vihanneksia ja mehuja kymmenissä purkeissa.
”Kun purkeista on alkanut liemi huveta, konservaattorit ovat lisänneet niihin nestettä. Säilykkeet näyttävät ihan syömäkelpoisilta vielä näin monien kymmenien vuosien jälkeenkin – vaikka ei niitä tietenkään kannattaisi enää maistaa”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Selja Flink.
Sibeliukset rakensivat Ainolan vuosina 1903–04 Tuusulanjärven rannalle Järvenpäähän. Flinkin mukaan niin Sibeliuksen kuin Runebergin ja Svinhufvudinkin kotimuseot ovat osa suomalaista perinteistä kulttuurimaisemaa.
”Kauniita, ihania paikkoja viettää aikaa”, sanoo Flink vinkiksi Suomen suvessa kulkeville ja lisää houkutukseksi, että Ainolassa ja Svinhufvudien Kotkaniemessä Luumäellä on hyvät kahvilat. Runebergin kodista sellainen puuttuu, mutta mukavia kahvipaikkoja löytyy aivan museon liepeiltä Vanhasta Porvoosta.
Tuusulanjärven itärannalle syntyi 1800-luvun lopulla huvilayhdyskunta, johon asettui asumaan joukko aikakauden nimekkäimpiä suomalaisia taiteilijoita. Suomen valtio osti Sibeliuksen Ainolan vuonna 1972, ja se avattiin museona kaksi vuotta myöhemmin.
Mittavat hillopurkkirivistöt eivät ole mikään yllätys, sillä Aino Sibelius (1871–1969), Fredrika Runeberg (1807–1879) ja Ellen Svinhufvud (1869–1953) olivat kaikki osaavia taloudenpitäjiä. Näin oli paljolti pakostakin, sillä lapsikatras oli kaikilla suuri ja usein kestittävänä oli melkoinen joukko sukulaisia ja ystäviä. Välillä koteihin piipahti myös puolisoiden Jeanin, Johan Ludvigin ja Pehr Evindin työn takia virallisempiakin vieraita.
”Noihin aikoihin oli tapana, että sukuloimassa ja vieraisilla saatettiin olla etenkin kesällä pitkiäkin aikoja, jopa kuukausitolkulla. Esimerkiksi Svinhufvudien kotiin Kotkaniemeen kerääntyi sukulaisia molemmilta puolilta, joten pötyä tarvittiin pöytään viisikin kertaa päivässä”, Flink kuvailee.
Ajan tavan mukaan jokaisella rouvalla oli toki myös palvelusväkeä apuna, mutta he itse pitkälti vastasivat aterioiden suunnittelusta ja keittiön ohjeistuksesta. Ruokahuollon pyörittämisen ja herkkujen loihtimisen taitotasosta ovat osoituksena Ellen Svinhufvudin ja Fredrika Runebergin resepteistä kootut kirjat.
”Herroilla saattoi olla kuuluisiakin vieraita, joten näissä kulttuurikodeissa tehtiin usein hienoja ruokia.”
Johan Ludvig Runeberg muutti Porvoon empirekaupungiosan kotiin vuonna 1852. Rakennus oli valmistunut seitsemän vuotta aiemmin. Enimmillään Runebergien kodissa asui 13 henkilöä: vanhemmat, kuusi poikaa, neljä piikaa ja yksi renki (yläkuva).
Kesät perhe vietti Kroknäsissä Vessöön saaressa Porvoon edustalla (alakuva, kuvaaja: Alfred Ottelin, 1863, reprokuvaaja: Daniel Nyblin, 1913. Museovirasto).
Kansallisrunoilijan, säveltäjän ja lakimies-poliitikko-presidentin perheiden elämä ei kuitenkaan alkutaipaleillaan ollut hohdokasta vaan suorastaan niukkaa.
”Perheet olivat alussa melko köyhiä, ja kuuluisuus tuli vasta myöhemmällä iällä. Nämä perheenäidit joutuivat käyttämään kaiken neuvokkuutensa saadakseen pidettyä lapset, miehensä ja itsensä hengissä”, Flink kertoo.
Nykyään museoina olevat kolme kotia ovatkin juuri myöhemmän elämän jo vakiintuneilta vaiheilta.
”Näitä koteja edelsivät aika hurjatkin ajanjaksot ja monet muutot. Oli varmasti helpotus päästä lopulta yhteen paikkaan. Tosin esimerkiksi Sibeliuksilta meinasivat vielä Ainolaakin rakennettaessa loppua rahat koko ajan kesken. Alkuun talo oli aika karu, seinissä pelkät hirret, ei tapetteja. Myöhemmin talosta kehkeytyi mukava koti.”
Iso vastuu Ainolan rakentamisestakin lankesi perheen rouvalle.
”Aino oli käynyt puuseppäkoulun, ja hän suunnitteli taloon kalusteita ja pihalle saunan.”
Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola valmistui vuonna 1904. Hirsihuvilan oli suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. (Kuvaaja: Pietinen Aarne Oy, 1940. Helsingin kaupunginmuseo.)
Kaikki kolme kulttuurikotia ovat Flinkin mukaan jakautuneet selkeästi miehen ja naisen tiloihin. Ukko-Pekka Svinhufvud rassasi usein aseitaan oman työhuoneensa pöydän ääressä, kun taas Ellen teki käsitöitä makuuhuoneessa, istuen itse päällystämällään pienellä sohvalla. Samalla Ellen kuunteli radiota ja keskusteli perheen taloudenhoitajan Alma Kottelinin kanssa.
”Palvelusväkeen suhtauduttiin suomalaisissa porvariskodeissa yllättävän tasa-arvoisesti. Palvelijat olivat tärkeitä ihmisiä, kuin perheenjäseniä. Almakin oli Ellenille varmasti enemmän ystävätär kuin taloudenhoitaja.”
Flinkin mukaan Ainon, Fredrikan ja Ellenin vaikutus näkyy yhä edelleen kotimuseoiden sisustuksessa ja puutarhassa.
”Istutukset, viljelmät ja kukkapenkkien suunnittelut olivat rouvien työsarkaa.”
Puutarha toimi paitsi ruokahuollon tärkeänä lähteenä myös näiden vaimojen ja äitien hengähdyspaikkana.
”Kerrotaan, että Jean Sibeliuksen rankat juhlintareissut ja rahavaikeudet saivat Ainon pitämään välillä mykkäkoulua, ja usein hän purki suruaan puutarhanhoitoon.”
Kun Pehr Evind Svinhufvud valittiin vuonna 1908 kihlakunnantuomariksi Lappeen tuomiokuntaan, hän osti Kotkaniemen tilan. Senaatti-kiinteistöt on nyt restauroinut perusteellisesti vuonna 1898 valmistuneen päärakennuksen (yläkuva).
Ellen Svinhufvud oli taitava käsitöiden tekijä. Pehr Evindillä eli Ukko-Pekalla oli Kotkaniemessä oma työhuone (alakuva, kuvat: reprokuvaaja: Markku Haverinen, 2000. Museovirasto.)
Vastuu huushollien pyörittämisestä oli niin valtava, että monin tavoin taitavien naisten oma ura jäi väkisinkin sivuun. Paitsi käsitöissä ja ruuanlaitossa Ellen ja Aino olivat lahjakkaita myös musikaalisesti.
”Aino soitti pianoa ja kävi paljon konserteissa. Hän osasi kommentoida myös miehensä sävellyksiä.”
”Fredrika oli näistä kolmesta ainut, joka loi myös jonkinlaisen oman uran. Hän kirjoitti lyhyitä proosatekstejä ja romaaneja. Omaelämäkerrallinen Kynäni tarina ilmestyi postuumisti vuonna 1946.”
Fredrika käsitteli teksteissään paljon naisasiaa, ja näin hän kirjoitti ystävälleen J.V. Snellmanille:
”Usein naisen vapautta vastaan kiivastellaan siksi, että luullaan naisen haluavan vapautta tullakseen mieheksi, eikä käsitetä vapauden todellista päämäärää, nimittäin sitä, että jokainen saa kehittää itseään omalla tavallaan: kyse on siis vapaudesta saada olla nainen, ei mistään valheellisesta ja nurinkurisesta.”
Kaikkinensa Fredrika, Aino ja Ellen olivat paitsi kultturelleja rouvia myös tormakoita moniosaajia.
”Kun P.E. Svinhufvud oli karkotettuna Siperiaan, Ellen kävi häntä siellä katsomassa. Samalla hän kuljetti tavaroissaan Ukko-Pekalle aseen purettuna ja sen osat eri paikkoihin piilotettuna, koska miehensä tykkäsi metsästää. Pelkästään jo matka Siperiaan ei ollut helppo yksin kulkeneelle naiselle. Se, miten Ellen selviytyi tuostakin reissusta, on aika uskomatonta.”
Lähteet: Agneta Rahikainen: Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg. Kuvaelämäkerta. SKS, 2004. Esko Häkli ja Severi Blomstedt (toim.): Ainola. Sibeliusten koti Järvenpäässä, SKS, 2015. Maritta Pohls: Ellen Svinhufvud. Suomalainen säätyläisnainen maalta. Otava, 2011.
Pääkuvan kolmen kuvan yhdistelmä: Ellen Svinhufvud. Kuvaaja: Erkki Räikkönen (1930–1939). Museovirasto. Fredrika Runeberg. Kuvaaja: Fredrik Runeberg, 1875. Museovirasto. Aino Sibelius, o.s. Järnefelt. Kuvaaja: Daniel Nyblin,1893. Museovirasto.
Selja Flink johtaa Senaatilla kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjaushankkeita.
Runebergin, Sibeliuksen ja Svinhufvudin kotimuseot ilmentävät aikaa, jolloin taisteltiin suomalaisen kulttuurin ja kansallistunteen vakiinnuttamisesta.
”Mitä kaikkea nämä kolme herraa edustavatkaan! On hienoa, että Suomen valtio satsaa tällaisten kohteiden ylläpitoon ja hoitaa niitä”, sanoo Selja Flink, joka Senaatilla johtaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjaushankkeita.
Ainola, Kotkaniemi sekä Runebergin koti siirtyivät Museovirastolta Senaatti-kiinteistöille vuonna 2014. Tätä nykyä museoiden toiminnasta vastaavat Ainola-säätiö, Kotkaniemi-säätiö sekä Porvoon museo.
Ainola: Ainolankatu, Järvenpää. www.ainola.fi
Kotkaniemi: Itsenäisyydentie 799 a / Lappeenrannantie 455, Luumäki. www.kotkaniemi.fi
Runebergin koti: Aleksanterinkatu 3, Porvoo. www.porvoo.fi/runebergin-koti
Lue lisää Ainolasta ja muista Senaatin kulttuurikohteista Kulttuuriperintömme-sivuilta:
Haluatko lukea uusimmat sisältömme ensimmäisten joukossa?
Julkisen rakentamisen maine on tuhlaileva – eikä aivan syyttä. “Julkinen rakentaminen on kallista, hankkeet ylittävät budjettinsa ja aikataulut viivästyvät.” Näin voisi kiteyttää yleisen mielikuvan julkisesta rakentamisesta uutisoinnin tai vaikka tekoälyn…
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on nostettu yhdeksi Senaatti-konsernin vastuullisuuden painopistealueeksi. Haluamme huolehtia luontokadon pysäyttämisestä ja monimuotoisuuden säilymisestä niin rakennetuissa ympäristöissä kuin luonnonsuojelualueilla. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa antaa luonnolle enemmän kuin siltä otamme.…
Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on valtion kiinteistöstrategian keskeinen tavoite ilmastonmuutoksen hillinnän ja kulttuuriympäristön vaalimisen rinnalla. Se on myös yksi Senaatin vastuullisuustyön painopisteistä. Jokainen meistä voi omilla toimillaan edistää luonnon monimuotoisuutta –…
Toimintaamme leimaa lähivuodet voimakas toimitilojen kehittäminen ja uudisrakentaminen. Puolustusvoimien kasvaneiden tilatarpeiden toteuttaminen haastaa koko organisaatiotamme ja heijastuu myös toiminnan päästöihin. Hiilijalanjälkemme on kiihtyvän rakentamistahdin vuoksi kasvussa, mutta pystymme monin keinoin…
Turun Pihlajaniemen alueelle on laadittu asemakaavamuutos, jonka tavoitteena on rakentaa aluetta ympäröivään kaupunkirakenteeseen liittyvä uusi kaupunginosa ilmastoviisaasti ja luontoarvot huomioiden.
"Sitra julkaisi keväällä Megatrendit 2023 -raportin, joka sisältää varsin vakavan viestin. Merkittävin tämän hetken megatrendi on luonnon kantokyvyn mureneminen ja siitä aiheutuvat ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset. Kyse on ilmastonmuutoksesta,…
"Käynnistimme syksyllä nopeasti energiansäästöohjelman, joka tuotti hyviä tuloksia jo talven aikana. Yhdessä asiakkaidemme kanssa saimme aikaan merkittäviä säästöjä", Senaatin energiansäästöohjelman johtaja Sanna Jääskeläinen kertoo.
Somerharjun kyllästämön maaperän kunnostetaan kasvien avulla eli fytoremediaatiolla. Tehtyä kunnostusta voidaan pitää erinomaisena kestävän kunnostamisen pioneerikohteena Suomessa.
Valtion Valteri-koulu Onervassa tartuttiin energiansäästötoimiin, kuten muihinkin asioihin, ennakoiden ja tehokkaasti, lempeän rauhallisella otteella. Energiansäästö on Onervassa arvojen mukaista toimintaa ja sujuva osa arjen johtamista ja kasvatustyötä.