45 vuotta ministeriöissä – näin Päivi Lahen työ sihteerinä on muuttunut
6 min
Kun Päivi Lahe aloitti työnsä ulkoministeriössä 45 vuotta sitten, Helsingin Ritarikadulla sijainneen ministeriön seinillä häntä tuijottivat kaikkitietävän näköiset miehet ja pukeutumiskoodi oli tiukka. Moni asia on muuttunut noista päivistä. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus vaikuttavat silti ulkoministeriön sihteerin työhön joka päivä.
Osoite oli tiukasti mielessä: Ulkoasiainministeriö, Ritarikatu 2, toinen kerros. Siihen osoitteeseen nuori neiti Päivi Lehtonen suuntasi ensimmäisenä työpäivänään vuonna 1972. Työhaastattelussa häneltä oli tentattu konekirjoitusnopeutta ja palvelualttiutta. Niitä 21-vuotias ylioppilas oli ehtinyt harjoitella aiemmassa työssään Kaasulaitoksen keskuksessa.
”Olin oppinut vastaamaan puhelimeen ’Kaasu Gas’, olemaan ystävällinen ja ottamaan selvää asioista, jos en jotakin tiennyt. Silloin en vielä tajunnut, että ne taidot tulisivat olemaan olennaisia koko työurallani.”
Työpaikka ministeriöstä oli löytynyt tuttavan kautta. Enää se ei onnistuisi, toteaa Päivi Lahe nyt, kun hän istuu työhuoneessaan johdon sihteerinä ja miettii uraansa.
”Hakuprosessi ulkoministeriön kaikkiin tehtäviin on nykyään monivaiheinen ja vaatimukset kovat.”
Bakeliittipuhelin sai aikaan rimakauhua
Ensimmäisenä työpäivänään ylimääräiseksi toimistoapulaiseksi palkattu Päivi Lehtonen istui samassa huoneessa toisen sihteerin kanssa. Pöydällä odotti pino kalkkeeripaperia sekä monisivuinen muistioluonnos, jonka joku oli kirjoittanut epäselvällä käsialalla.
”Ei siinä auttanut kuin asettaa kädet Remingtonin näppäimille ja aloittaa. Mustaa bakeliittipuhelinta tuijotin alussa kauhuissani. Tuohonko minun pitäisi vastata? Jo kuulokkeen nostaminen tuntui raskaalta. Päässäni soi esimiehen neuvo: ’Vastaa siihen Poliittinen osasto, Lehtonen’.”
Ulkoasiainministerin ja valtiosihteerin sihteerit huoneissaan ministeriön tiloissa Ritarikadulla 1980-luvulla.
Moni asia on nyt toisin.
”Yhtenä päivänä katselin ihmisiä tietokoneidensa äärellä ja mietin, että nykyään esimiehetkin tekevät Powerpoint-esityksensä itse. En ole itsekään enää aikoihin kirjoittanut muistioita, mutta kopioita otan edelleen.”
Debet ja credit karttakepillä päähän
Perehdyttäminen työhön oli 1970-luvulla vähäistä. Päivi Lahe muistaa, miten reviisori Eila Hukkinen naputti häntä kansliahenkilökunnan peruskurssilla karttakepillä päähän ja sanoi: ’Neiti Lehtonen, muistakaa: debet ja credit.’
”Solahdin tänne ensi hetkistä lähtien. Olen luonteeltani sopeutuja, en asioiden muuttaja. Sitä paitsi elämä oli silloin kivaa ja selkeää. Suomi kasvoi ja kehittyi. Kaikki oli yksinkertaista, kun oli itä ja länsi ja vieressä Neuvostoliitto.”
Ulkoministeriön poliittisen osaston kokous 1980-luvulla.
Ministeriön lähes satavuotisen historian aikana moni asia on muuttunut niin yhteiskunnassa kuin valtionhallinnossakin. Johtaminen, työtavat, työvälineet ja työtilat kehittyvät jatkuvasti.
”Sihteerin tärkeintä osaamista on yhä vaistota, miten päällikkö haluaa asioiden hoituvan. Sitä virhettä en ole tehnyt, että olisin samastunut päällikkööni. Siihen loppuisi asioiden kehittyminen ja hoituminen.”
Työ on onnistunut, kun se ei näy eikä kuulu
1970-luvulla Päivi Lahen paikka ulkoasiainhallinnon poliittisen osaston hierarkiassa oli selkeä. Ohimennen joku tokaisi nuorten sihteerinaisten haluavan töihin ulkoministeriöön, koska sieltä löytyy menestyvä aviomies.
”Löysin kyllä aviomieheni ihan muualta. Mutta olihan sihteerin henkinen tila aika rajoitettu. Me olimme tietyllä tavalla näkymättömiä. Periaatteeni on aina ollutkin, että työni on onnistunut, kun se ei näy eikä kuulu. Minulle se on aina sopinut.”
Kun Päivi Lahe lukee diplomaattien elämäkertoja, hän löytää tuskin koskaan viittauksia sihteerin töihin.
”Tässä työympäristössä se on ymmärrettävää. Täällä merkittäviä ovat olleet diplomaatit. Teitittely oli itsestään selvää, ja lause aloitettiin usein puhuttelulla herra valtiosihteeri tai herra osastopäällikkö. Koskaan en kuitenkaan kokenut, etteikö työtäni olisi arvostettu. Kun olen rakastanut työtäni, niin kai se on säteillyt muillekin.”
Hame ja sukkahousut päälle helteelläkin
Kuri oli 1970-luvulla tiukka. Valtiosihteerin sihteeri Leila Warres ohjeisti sihteereitä pukeutumisessa, ja housuasu oli kielletty, Päivi Lahe muistelee.
”Välillä oli ahdistavan tarkkaa. Kesälläkin piti pitää sukkahousuja, ja hame ei missään nimessä saanut olla liian lyhyt. Kun housuasu – tarkoittaen siistiä jakkua ja housuja – sitten viimein hyväksyttiin, teetin ompelijalla kesäksi yhden ja talveksi toisen.”
Kun Päivi Lahe viitisentoista vuotta sitten luki henkilöstöjohtajan ohjeistusta kesätyöntekijöiden pukeutumisesta ulkoasiainministeriössä, häntä hymyilytti.
”Siinä suositeltiin, että töissä ei käytettäisi napapaitoja ja farkkuja.”
Sanelulaite oli iso edistysaskel
Vuonna 1989 ulkoministeriö siirtyi Ritarikadulta Merikasarmiin Helsingin Katajanokalle. Päivi Lahe työskenteli silloin pääministerin kansliassa, mutta keväällä 1990 hän palasi ministeriön poliittiselle osastolle.
”Viihdyin Ritarikadulla erittäin hyvin. Minulle on jäänyt vahvasti mieleen Ritarikadun naistenhuone. Siellä oli jokaiselle naiselle oma pieni lokerikkonsa, jossa saattoi säilyttää henkilökohtaisia tarvikkeita. Jostakin syystä tuo oma pikku varasto tuntui kaiken sen arvokkuuden keskellä tosi intiimiltä ja tärkeältä.”
Mutta niin vain Päivi Lahe kotiutui Merikasarmiinkin. Vielä muuttoa suurempi käänne oli kuitenkin tietotekniikan kehittyminen.
”Ensimmäistä lähettämääni sähköpostia en unohda koskaan. Tein sen All-in-one-tietokoneella.”
Päivi Laheen nykyinen työhuone on sijainnut vuodesta 2005 Katajanokalla osoitteessa Kanavakatu 3. Ulkoministeriön hallinto muutti näihin tiloihin aikoinaan Merikasarmilta.
Tämän päivän vinkkelistä työelämä oli hankalaa ennen sähköpostia, videopuheluita ja Skypeä. Puheluja lähetystöihin sai soittaa vain rajoitetusti, sähkeitä lähetettiin sanomakeskuksesta ja kirjeet kulkivat hitaasti. Loputtomien muistioiden kirjoittaminen ihmisten käsin kirjoitetuista muistiinpanoista vaati salapoliisin taitoja. Oli aikanaan hieno edistysaskel, kun yksi Päivi Lahen esimiehistä otti käyttöön sanelulaitteen.
”Välillä huomaan olleeni tässä talossa todella kauan. Nyt puhutaan paperittomasta toimistosta, mutta minä se muistelen vielä niitä kaikkia upeita valtion papereita, joissa näkyi vesileima ’Jyväskylä’ tai sitä hienompi ’Tervakoski’. Ja ne kauniit revityt paperit kirjekuorineen!”
Päivi Lahe on seurannut kiinnostuneena ulkoministeriön viestinnän työskentelyä monitilaympäristössä. Työntekijät ovat hehkuttaneet muutosta.
”Meidän osaltamme muutos on vasta tulossa. Minä en tosin ole siinä enää mukana, koska jään eläkkeelle vuoden 2018 aikana.”
Ulkoministeriön viestintäosasto työskentelee Katajanokalla vanhassa makasiinirakennuksessa.
Ihanteet, teknologia, talous ja yhteiskunnan murrokset – ne kaikki ovat muokanneet paitsi työelämää, myös tiloja, joissa teemme töitä. Senaatti-kiinteistöjen työympäristöyksikön päällikkö Reetta Ripatti-Jokela kertoo, mitä toimistoissa on parissa sadassa vuodessa tapahtunut.
Ulkoministeriö keskittää toimintansa Merikasarmiin
Ulkoministeriön kaikki toiminnot siirtyvät vuonna 2022 Helsingin Katajanokalla sijaitsevaan Merikasarmiin. Tätä ennen Senaatti-kiinteistöt peruskorjaa Carl Ludvig Engelin suunnitteleman maamerkin moderniksi monitilaympäristöksi.
Ulkoministeriön toimintojen siirtyessä yhden katon alle Senaatti myy niin ikään Katajanokalla sijaitsevat vuonna 1864 valmistuneen vanhan rahapajan ja 1993 valmistuneen Meripajan.
Peruskorjauksen aikana osa Ulkoministeriön henkilöstöstä työskentelee väistötiloissa vastikään peruskorjatussa Kirkkokatu 12:ssa, jonka pääkäyttäjä on sisäministeriö.
Jaa somessa
Jaa uutinen
Haluatko lukea uusimmat sisältömme ensimmäisten joukossa?
