Musiikkitalo
Kuvia kohteesta
Historia
Idea Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ja Sibelius-Akatemian yhteisestä talosta kehittyi vähitellen 1990-luvun aikana. Pääkaupungin konserttisalien, kuten Finlandia- ja Kulttuuritalon, kehno akustiikka oli puhuttanut jo vuosikymmeniä, ja niitä käyttävät ammattiorkesterit kaipasivat tasokkaampia esiintymis- ja harjoitustiloja. Sibelius-Akatemian opetus oli jouduttu hajauttamaan ympäri kaupunkia. Musiikkitalolle haluttiin keskeinen sijainti ja se päätettiin sijoittaa Töölönlahdelle Mannerheimintien varteen.
Kaksiosainen arkkitehtuurikilpailu käytiin 1999–2000 ja sen voitti LPR-arkkitehdit Oy, pääsuunnittelijoina Ola Laiho, Mikko Pulkkinen ja Marko Kivistö. Kaavamuutosta alettiin valmistella, mutta tontilla sijaitsevien VR:n makasiinien purkamista vastustettiin kiivaasti ja valitukset venyttivät prosessia. Samaan aikaan talon rahoituksesta vielä neuvoteltiin. Päärahoittaja oli valtion Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupungin ja Yleisradion osallistuminen varmistui lopullisesti 2004. Rakentaminen aloitettiin viimein 2008 ja avajaisia päästiin viettämään elokuussa 2011.
Musiikkitalon arkkitehtuurikilpailun voitti turkulaisen LPR-arkkitehtien ehdotus a mezza voce. Ulkoarkkitehtuuriltaan talo on hillityn vähäeleinen ja pyrkii olemaan rauhoittava elementti monimuotoisessa rakennusympäristössä. Kahdesta toisiinsa limittyvästä päämassasta muodostuvan rakennuksen julkisivuissa vaihtelevat esipatinoitu kupari ja suuret lasipinnat. Mannerheimintien puoleisen julkisivun viisto linja sitoo rakennuksen yhteen viereisen nykytaiteen museon Kiasman kanssa. Rakennusten väliin jäävä terassoitu puistoalue kutsuu viettämään aikaa ja on tärkeä osa Musiikkitalon kokonaisuutta.
Läpinäkyvyys ja avoimuus ovat rakennuksen kantavia teemoja. Puiston puolella julkinen ulkotila liukuu vaivattomasti ilmavaan aulaan, jonka kautta päivänvaloa saadaan myös pääsaliin. Konserttisali on viinitarhamallinen, jossa nousevat katsomot kiertyvät näyttämön ympärille. Sen akustiikan on suunnitellut Yasuhisa Toyota. Tummaksi käsitelty kotimainen puu tuo aulatiloihin ja konserttisaliin lämpöä.
Maan alla sijaitsevat pienemmät salit ovat ensisijaisesti Sibelius-Akatemian käytössä, mutta samalla tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen konserttitarjontaan. Organo-salissa on kolmet urut, joilla voidaan soittaa eri aikakausien urkumusiikkia. Camerata soveltuu erityisesti kamarimusiikille ja Sonore-salin näyttämötekniikka mahdollistaa esimerkiksi oopperaproduktioiden valmistamisen. Akustoivilla seinämateriaaleilla on luotu kullekin salille persoonallinen ilme. Omassa siivessään sijaitsevat Sibelius-Akatemian opetustilat jäsentyvät korkean valopihan ympärille. Tiloja on aksentoitu kirkkailla väripinnoilla.
Arvokiinteistöksi määriteltyä nykyaikaista rakennusta hoidetaan ikäänkuin se olisi jo suojeltu. Tällä tavoin varjellaan laadukkaan arkkitehtuurin säilymistä pienissäkin yksityiskohdissa.
Lähteet
Holmila, Paula: Musiikkitalo. Kirjapaja. 2011.