Sinebrychoffin taidemuseo
Kuvia kohteesta
Historia
Nikolai Sinebrychoff rakennutti vuonna 1840-42 empiretyylisen yksityistalon osaksi Hietalahden torin varrella sijainnutta olutpanimon rakennusryhmää. Tuotantorakennusten lisäksi korttelissa sijaitsi Sinebrychoffin vuonna 1835 perustama englantilaistyylinen puisto.
Alkujaan rakennuksen ensimmäinen kerros oli suunniteltu panimon konttoritiloiksi ja palvelusväen asunnoiksi. Sinebrychoffien edustus- ja yksityistilat sijaitsivat rakennuksen toisessa kerroksessa, ja ne oli koristeltu arvokkain kattomaalauksin, stukkopinnoin ja ranskalaisin tapetein. Paul ja Fanny Sinebrychoffin asuessa talossa palatsimaiset sisätilat saivat seurakseen mittavat määrät taidetta. Vuosikymmenten saatossa keräillyt maalaukset, posliinit, hopeat ja huonekalut muodostivat arvokkaan ympäristönsä kanssa Suomen oloissa harvinaisen kokonaisuuden. Yleisö pääsi tutustumaan kokoelmaan vuonna 1921, kun tilat avattiin kotimuseona. Sodan aikana 1939 kokoelmat evakuoitiin turvasäilöön. Pommituksissa vaurioitunut rakennus vuokrattiin välillä Teknillisen korkeakoulun kemianlaboratoriolle. Vuonna 1959 Oy Sinebrychoff Ab restauroi salongit, ja kokoelmat muuttivat takaisin rakennukseen.
Valtio lunasti Sinebrychoffin talon vuonna 1975 ja peruskorjasi sen vuosina 1978-80, jolloin rakennus kunnostettiin kokonaisuudessaan museokäyttöön. Nykyään Sinebrychoffin taidemuseo on Ateneumin ja Nykytaiteen museo Kiasman kanssa yksi Valtion taidemuseon kolmesta yksiköstä.
Vuonna 1842 valmistuneen rakennuksen oletetaan olevan arkkitehti Jean Wikin suunnittelema. Rakennus on kaksi-, osittain kolmikerroksinen kivirakennus, jossa on koko talon laajuinen osin holvattu tiilikellari.
Sinebrychoffin taidemuseo on museo, jossa itse rakennus on osa esitettävää kokonaisuuta. Vuoden 2002 peruskorjauksen yhteydessä museon toiseen kerrokseen tehty interiöörimuseo esittelee Sinebrychoffien kotia mahdollisimman alkuperäisessä muodossa eri tyyleillä sisustettuine saleineen.
Peruskorjaus 2002
Peruskorjauksessa kolme salia ja makuuhuone palautettiin 1800-1900-lukujen vaihteen asuun ja taidekokoelmaan kuuluvat maalaukset ja esineet sijoitettiin omille paikoilleen. Myös museon sisäänkäyntiaula ja pääportaan pintamateriaalit ja maalauskäsittely palautettiin ja osin rekonstruoitiin samaan aikakauteen. Peruskorjauksen suunnittelu tehtiin yhteistyössä Museovirasto kanssa. Arkkitehtisuunnittelun teki Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy.
Interiöörimuseon lisäksi korjauksen keskeisenä tavoitteena oli museon tilojen toimivuuden parantaminen. Modernin museon vaatima tekniikka tuotiin mahdollisimman hienovaraisesti tiloihin. Rakennuksesta puutui mm. hissi, jonka sovittaminen suojelukohteeseen oli erityisen haastavaa. Lisäksi pihapiiriin tehdyn laajennusosan myötä museo sai tilat konservoinnille, taidevarastolle ja kahvilalle.
Lähteet
Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Arkkitehtuuriopas. Arvi Ilonen. Otavan kirjapaino Oy. Keuruu. 2000.
Senaatti-kiinteistöjen Hyvä hanke 2002-julkaisu
Puhvelista punatulkkuun Helsingin vanhoja kortteleita, Kaija Ollila ja Kirsti Toppari. Helsingin Sanomat. Sanoma Osakeyhtiö. 1975.
Sinebrychoffin panimorakennukset. Arkkitehtitoimisto SARC Oy. Arkkitehti 6/2000.
Museovirasto – Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY: Esplanadi-Bulevardi.