Tilaa turvalliselle ja toimivalle huomiselle
Senaatti on Suomen valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä sitä työtä, joka tekee tästä maasta maailman toimivimman ja turvallisimman. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme ytimessä.
Teemme tilaa innostua ja onnistua!
Joulun #piparikiinteistöt – piparintuoksua ja kiinteistöjen taikaa
Tänä jouluna valtion kiinteistöt muuttuvat piparkakkutaloiksi, kun tekoäly tarttuu kaulimeen ja ottaa herkkureseptit haltuunsa. Tunnistatko, mitkä kiinteistöt ovat menneet pipariksi?
Senaatti-konsernin vuosi 2023
Ylsimme haastavassa taloustilanteessa hyvään suorituksen niin säästöjen, investointien kuin kiinteistökauppojen osalta. Rakennusinvestointimme asiakkaidemme toimitiloihin nousivat ennätyslukemiin, ja investointihankkeiden työmaita oli käynnissä viidennes enemmän kuin edellisvuonna. Päivitimme yhteiskuntavastuupolitiikkamme ja nostimme entistä vahvemmin esille hiilineutraalisuuden, luonnon monimuotoisuuden, hankintojen vastuullisuuden ja sosiaalisen vastuun.
Senaatin asiointipalvelu
Uudessa asiointipalvelussamme voit kirjautua sähköisiin palveluihimme, joihin sinulla on tunnukset. Käytä palveluihin kirjautumiseen Virtua tai luomaasi sähköpostitunnusta.
Tutustu myynnissä oleviin kohteisiin
Myytävien kiinteistöjen joukosta löytyy niin arvorakennuksia, kiinteistökehityskohteita kuin pienempiäkin kiinteistöjä.
Tule osaksi Senaatin innostavaa työyhteisöä
Rekrytoimme jatkuvasti parhaita osaajia sekä Senaatti-kiinteistöjen että Puolustuskiinteistöjen tehtäviin. Tutustu avoimiin paikkoihin tai jätä avoin hakemus.
Yhteinen rakennusperintömme
Parempien sisäolosuhteiden puolesta
Organisaatio
Uusimmat uutiset ja artikkelit
Kuntien tilatietopalveluille kiitosta sujuvasta yhteistyöstä ja asiakaslähtöisyydestä – asiakastyytyväisyys kipusi korkealle
Kuntien tilatietopalvelujen vuosittaisen asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan sopimuskuntien tyytyväisyys Senaatti-kiinteistöjen kuntien tilatietopalveluihin ja kuntien tilatietopalveluyksikön toimintaan on…
Senaatti-konsernin turvallisuusjohtaja Tuomas Lehmusmetsä on Vuoden turvallisuusjohtaja
Aalto EE, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Finnsecurity ry ovat valinneet Vuoden turvallisuusjohtajaksi 2024 Senaatti-konsernin turvallisuusjohtaja…
Vaaratilanne rakennustyömaalla Rissalan tukikohdassa
Puolustuskiinteistöjen rakennustyömaalla Karjalan lennoston tukikohdassa on sattunut vakava vaaratilanne keskiviikkona 27.11.2024. Tapahtumasta ei aiheutunut henkilövahinkoja,…
Vastuuta ja vaihtelevia työtehtäviä – Katja yhdisti harjoittelupaikan ja kesätyön
Kun ihmiset huomasivat, että minulla on taitoa ja osaamista, sain paljon vastuuta. Arvostan sitä, että saan kehittyä ammattilaisena.
Caishan matka hankintojen parissa
Caisha aloitti Senaatissa kesätyöntekijänä, mutta mahdollisuus kehittää omaa osaamista vei hänet pidemmälle. Nyt hän yhdistää projektityön ja opinnot joustavasti ja nauttii jatkuvasta oppimisesta.
Kesätyö Senaatilla avasi ovia robotiikan ja vastuullisuuden maailmaan
Benjamin lähti kesätöihin Senaatin digipalveluiden pariin ja löysi itsensä robotiikan ääreltä. Nopea rekrytointiprosessi, monipuoliset tehtävät ja työyhteisön tuki vakuuttivat hänet heti alusta alkaen.
Tikkakoski houkutteli töihin kahtena peräkkäisenä kesänä
Joonaksen ensikosketus Puolustuskiinteistöihin syntyi kesällä 2023, ja työkokemus oli niin positiivinen, että hän haki uudelleen kesätöihin myös seuraavana vuonna. "Työ oli mielekästä ja mielenkiintoista, joten halusin palata tänne myös kesäksi…
Rovaniemen rautatieaseman pihalla olevassa rakennuksessa tulipalo
Senaatin Asema-alueet Oy:n omistamassa Rovaniemen rautatieaseman ratapihan yhteydessä sijaitsevassa vanhassa puutalossa on syttynyt tulipalo ja…
Pönttövuoren junatunneli maa-alueineen on myyty uudelle omistajalle
Kohde myytiin avoimella tarjouskilpailulla huutokaupat.com verkkosivuilla ja lopullinen kauppahinta oli 299 000 euroa.