Kuvia kohteesta
Senaatti-kiinteistöt etsii uutta omistajaa Oulun lääninvankilan kiinteistölle.
Senaatti myy lähes kolmen hehtaarin suuruisen määräalan kiinteistöstä 564-407-1-3. Vankila sijaitsee Oulun ydinkeskustan tuntumassa. Aluetta rajaavat Salmelantie, Salmelan puisto, Kenttätie ja Nahkatehtaankatu. Salmelantien ja Nahkatehtaankadun varrella on asuinkerrostalojen kortteleita. Määräalalla sijaitsee 14 rakennusta. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu mm. vankilarakennus laajennusosineen, muuri ja sen ulkopuolisia toimistokäyttöön muutettuja rakennuksia.
Pääosa rakennuksista on vankilatoiminnan käytössä kunnes vankilatoiminnot muuttavat alueelta. Alueella on käynnissä asemakaavamuutos, jossa osa rakennuksista on merkitty suojeltaviksi. Lisäksi alueelle on osoitettu puistoon rajautuvaa täydennysrakentamista suunnitelmavaihtoehdosta riippuen jopa noin 20000 k-m2.
Senaatti etsii kohteelle ostajaa/ostajakonsortiota asemakaavaehdotusvaiheeseen. Lopulliset kaupat tehdään, kun asemakaava on tullut lainvoimaiseksi ja kun vankilatoiminnot ovat muuttaneet alueelta. Tarjouksen voi jättää myös ilman kaavaehtoa.
Myyntikohdetta koskevat tiedot on koottu projektipankkiin. Tunnukset saa tilaamalla osoitteesta kirsi.lotjonen@senaatti.fi. Ilmoitathan pyynnön yhteydessä nimen, sähköpostiosoitteen, yrityksen nimen ja postiosoitteen.
Tietoa rakennuksesta ja kiinteistöstä
- Käyttötarkoitus: Asuminen, tontti, Hotelli, Kerrostalo, Liiketila, Muut, Toimisto
- Kiinteistötunnus: 564-407-1-3
- Asemakaava: Kyllä
Tarjouspyyntö
Indikatiiviset ostotarjoukset tulee toimittaa 5.9.2025 klo 15.00 mennessä sähköpostitse kirjaamo@senaatti.fi tai postitse Senaatti-kiinteistöt/kirjaamo, PL 237 (Lintulahdenkatu 5A), 00531 Helsinki. Sähköpostiin tai kuoreen merkintä ”Oulun lääninvankila”. Myöhästyneitä tarjouksia ei hyväksytä. Myös postitse lähetettäessä lähetyksen tulee olla perillä sanottuun ajankohtaan mennessä.